Minä

Olen perehtynyt hevosten hyvinvointiin aikuisiällä.  Ensimmäisen oman hevosen hankin v. 2008, niitä on ollut kaksi ja kaksi ylläpidossa. Olen pitänyt pihattoa ja kolmen hevosen tallia. Nykyisin minulla on hevonen, poni ja miniponi omassa tallissa kotipihassa.

Omien ja hoidettavien hevosten kautta saadut kokemukset, opintoni ja muu hevostietous on muovannut näkemystäni siitä, mikä on hyväksi hevosille.

En kouluta tai ratsuta hevosia, mutta  perus maastakäsittely opastus on mahdollista.

23658569_10156193446260139_178646922263846426_n

Hevosten hoitamiseen liittyvät todistukseni

hevosavusteiseen toimintaan liittyvät todistukseni

Hevosiin liittyvää koulutusta:
02-11/2017:
Tampereen Kesäyliopisto: Eläinavusteinen Valmentaja,  25op ( Solution Focused Animal Assisted Therapy) (Jari Salmela Psykoterapeutti, työnohjaaja, taidepsykoterapeutti, eläinavusteisen terapiatyön kouluttaja pääopettajana)

 

04/2017 HeLMi-ohjaaja päivä Ilon Kopseessa (Teea Ekola)

2016:
Pollesta Potkua ry:  ”On aika …ratsastaa ja kasvaa-kurssi, 3op”  

Osia koulutuksesta : Mielenterveyteen vapauttavan koulutuksen perusteet ammattilaisille (Ulla Linjama-Lehtinen)  -perehtymistä hevosavusteiseen toimintaan

–  Upledger Instituutti:  EcoSomatics Equine 1 – Kraniosakraaliterapiaa hevosille (ESE1)  Cypis talli, Espoo (Sandra J. Howlett,  ESE-kurssien kehittäjä )

2015:

      • Ilon Kopse: HeLMi® ohjaaja koulutus, Hevosavusteinen Mindfulness ohjaaja  (Teea Ekola)
      • OTE- hoitokeskus: O.T.E. Hevoshieronta perusteet (Tanja Kannela)

        2014:
      • Tampereen Kranio-Sakraali koulu: KST perusteet 1-3 ja Kallokurssi
        (Merja Nisonen)
      • Hevosen anatomia, biodynamiikka  (Susanna Saunio, hevoshieroja)
      • Bare hands: HevosShiatsu 1-taso (Susanna Tuisku)
      • Eläinkoulutuskeskus: Oppimispsykologian perusteet teemana hevonen , 2op

        Muut kurssit joille olen osallistunut:
  • 2011: Kuunteluoppilaana Hevosen lihashuolto kurssilla  (Katja Vanhatalo)
  • 2010:  -Oman hevosen kouluttaminen, -Varsakurssi, -Rajojen asettaminen hevoselle (TRS-Western, Jaana Toivonen)
  • -Eläinten ensiapukurssi (SEY)
  • -Kuunteluoppilaana ”Kari Vepsä kouluttaa hevosia ja ihmisiä”
  • 2009: Hevosen ruokintakurssi (Mia Kytölä), Centered Riding-päivä (Tiina Virtanen)
    Lisäksi yksittäisiä tunteja: – CR: Tiina Virtanen ja  Cristel Vihma,
    -Maastakäsittely :
    Tiina Virtanen


vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s